LP-Vampula kipusi kuudenneksi liigassa
23.2.2025
LP-Vampulan ja Arctic Volleyn ottelu oli sunnuntai-iltana tiukkaa taistelua sarjapisteistä. Kotijoukkue oli tänään vieraita parempi ja vei voiton puhtaasti 3–0 erin 25–23, 29–27, 25–17. ArVo oli ennen ottelua sarjataulukossa kuudentena yhden pisteen turvin, mutta nyt osat vaihtuivat. Vampula on kuudentena 27 sarjapisteellä ja ArVo seitsemäntenä 25 pisteellä.
Hyvätasoinen ottelu osoitti sen, että kummatkin joukkueet olivat enemmän kuin kiinnostuneita sarjapisteistä. Ottelussa nähtiin hyvää taistelua verkon molemmin puolin ja pitkät pallorallit päätyivät vuoroin kummankin joukkueen voitoksi. Kakkoserän lopussa mentiin jatkopalloille ja erää liputettiin jo ArVolle, kun verkkotuomari vihelsi Vampulalle järjestysvirheen. Tarkistuksen jälkeen virhettä ei kuitenkaan ollut ja Vampula vei lopulta erän nimiinsä.
Kolmannessa erässä Vampula nappasi kuskin paikan jo pisteissä 9–5, eikä siitä enää luopunut. Ensimmäistä kertaa kotiyleisön edessä esiintynyt hakkuri Jade Demps oli nainen paikallaan. Hän hyökkäsi, syötti ja jujutti hyvin ja teki kaikkiaan 17/+12 pistettä. LP-Vampulan parhaana palkittu Vanja Pržulj takoi 18/+13 pistettä.
Jovana Biberdžić palkittiin ottelun alussa, kun hän Ploki-pelissä rikkoi tuhannen liigapisteen rajan. Toinen palkittu oli passari Nanna Talvitie, jolla on jo täynnä sata liigaottelua.
Arctic Volleyn illan paras pelaaja oli yleispelaaja Sarah Glynn, joka teki joukkueelleen 15/+8 pistettä. Hänen mielestään Vampula haastoi ArVoa tänään hyvin.
Proliberona palkittiin Vampulan Elli-Saara Etelä 37 prosentin vastaanotolla.
Vanja Pržulj oli ottelun jälkeen syystäkin tyytyväinen. Hän piti ottelua todella hyvänä.
–Tiesimme, kuinka tärkeä tämä peli on meille ja halusimme pitää pelin johdonmukaisena ja olla mukana positiivisella asenteella, sanoi Vanja Pržulj.
Arctic Volleyn päävalmentaja Jukka Lehtonen piti kahta ensimmäistä erää tasollisesti todella hyvänä pelinä.
–Molemmissa erissä meillä oli mahdollisuudet kääntää peliä, mutta kaveri sai tehtyä pisteitä samanlaisilla, ei helpoilla, mutta puolustettavilla suorituksilla. Kolmannessa erässä teimme itse pikkusen liikaa virheitä, ja meillä oli hivenen heikkoja suorituksia hyökkäyspäässä, joten se oli se tämän päivän ydinjuttu, sanoi Jukka Lehtonen.
–Tämä oli hyvä peli. Odotimme siitä kovaa, joten valmistauduimme siihen hyvin, koska tiedämme, että ArVo on vaarallinen vastustaja. Pelasimme tänään todella hyvin, vaikka alussa olimme hiukan hermostuneita. Pelaajat näyttivät hyvin pelaamisen luonnetta, taistelutahtoa eivätkä antaneet periksi erityisesti toisen erän lopussa. Saimme tärkeät kolme pistettä, sanoi LP-Vampulan päävalmentaja Stefan Paunovic.
Hän ei vielä suostunut arvioimaan torstaina edessä olevaa Kangasala-ottelua.
–Aloitamme siihen keskittyminen huomenna. Kangasala on yksi parhaista liigan joukkueista ja on hienoa päästä haastamaan heitä, sanoi Stefan Paunovic.
LP-Vampula Huittinen – Arctic Volley Rovaniemi 3–0 (25–23, 29–27, 25–17)
Koti: Pržulj 18/+13, Demps 17/+12, Biberdžić 11/+5
Vieras: Glynn 15/+8, Jantunen 7/+1, Brewster 4/+3
LP-Vampula: Ässät 5, syöttövirheet 8, torjunnat 5, hyökkäysprosentti 35
Arctic Volley: Ässät 3, syöttövirheet 10, torjunnat 5, hyökkäysprosentti 30
MVP:t
Vanja Pržulj, LP-Vampula
Sarah Glynn, Arctic Volley
PROlibero
Elli-Saara Etelä, LP-Vampula
Yleisöä 403
