Viesti vei kaksi pistettä Pamela Owinon johdolla illan ottelusta Salossa
22.1.2025
LP-Vampulan reilun viikon mittainen ottelutauko päättyi keskiviikkona Salossa kotijoukkue Viestin voittoon 3–2. Voiton takaajana Viestille oli jälleen hakkuri Pamela Owino. Hän takoi 37/+26 pistettä. Ottelu Viestille erin 3–2 (25–21, 21–25, 19–25, 25–20, 15–10).
Ottelu alkoi LP-Vampulan kannalta murheellisesti, sillä Vampula pääsi juonesta kiinni vasta ensimmäisen erän loppuhetkillä. Vampula oli tappiolla jo 24–17, mutta kuroi eroa hyvin umpeen, sillä Viesti onnistui vasta viidennellä eräpallolla ratkaisemaan erävoiton itselleen.
Vampulan hyvä ote jatkui toisessa ja kolmannessa erässä, jotka se voitti selvin piste-eroin. Neljännessä erässä Viesti sisuuntui, kun Anna Czakan sai punaisen kortin ollessaan tuomarin kanssa eri mieltä pisteratkaisusta tilanteessa 4–4. Joukkue lähti tästä nousemaan ja vei erän lopulta selvästi. Viides erä oli Viestin ja näin se piti itsellään kaksi sarjapistettä.
Viestin hahmo oli ehdottomasti hakkuri Pamela Owino. Hänelle kertyi 63 hyökkäystä, joita hän ratkoi 48 prosentin tehoilla. Hänelle kertyi neljä torjuntaa ja kolme ässäsyöttöä. Seuraavaksi eniten eli 20 passia sai Anna Czakan.
LP-Vampulan paidassa nähtiin nyt ensimmäistä kertaa maanantai-iltana Huittisiin saapunut yleispelaaja/hakkuri Jade Demps. Hän kävi kentällä kolme kertaa ja sai näin ensi kosketuksen suomalaiseen liigaan.
LP-Vampulan parhaana palkittiin hakkuri Mari Lipand, joka pelasi pirteästi 12/+7 tehoilla. Paras pisteidentekijä oli yleispelaaja Vanja Pržulj 17/+6 tehoilla. Yleispelaaja Jovana Biberdžićin saldo oli 17/0 etenkin ensimmäisen erän virheiden vuoksi. Ella Rajaniemen pistesaldo oli 5/+4 ja passari Nanna Talvitie teki passarille poikkeukselliset kuusi pistettä.
–Tämä oli tällä kaudella toinen viisieräinen ottelu Viestiä vastaan, jossa Viesti vei kaksi pistettä ja meille jäi yksi piste. Se yksikin piste oli hyvä, mutta vähemmillä omilla virheillä olisimme voineet saada enemmänkin pisteitä tuliaisina, totesi LP-Vampulan toiminnanjohtaja Timo Talvitie.
LP-Vampulalla on nyt kolmen viikon ottelutauko, jonka aikana Jade Demps pääsee tutustumaan paremmin joukkueeseen ja sen pelitapoihin. Seuraavan kerran joukkue on tosi toimissa 12. helmikuuta Nurmossa, jossa se kohtaa JymyVolleyn. Vieraspelikierros jatkuu siitä Kuusamoon Pölkkyä vastaan 15. helmikuuta ja seuraavana päivänä Pihtiputaalla on vastassa LiigaPloki. Seuraava kotiottelu on 23. helmikuuta Arctic Volleyta vastaan.
