Ensimmäisestä pelistä kaksi sarjapistettä
28.9.2024
Pisteet tiukassa Pihtiputaalla, mutta upean nousun jälkeen LP-Vampula saalisti kaksi sarjapistettä.
Kipsi on kamalaa ainetta, kun se iskee lentopallon pelaajiin. Näin kävi LP-Vampulan nuorelle joukkueelle, joka pelasi kauden ensimmäisen liigaottelunsa lauantaina Pihtiputaalla LiigaPlokia vastaan.
LiikaPloki vei kaksi ensimmäistä erää selvin pistein 25–14, ja 25–21, kunnes LP-Vampulan kipsi hellitti ja joukkue sai ottelun juonesta kiinni. Kolme seuraavaa erää olivat Vampulan pistein 20–25, 19–25 ja 12–15. Tärkeät kaksi sarjapistettä matkaavat näin Huittisiin.
–Kipsiä oli alussa melkoisesti eikä peli näyttänyt meiltä lainkaan sellaiselta mitä piti. Pitkän erätauon jälkeen ote selkiintyi. Ploki oli tähän otteluun valmiimpi kuin me. Se puolusti hyvin ja teki vähän virheitä, sanoo LP-Vampulan toiminnanjohtaja Timo Talvitie.
–Joukkueessamme on paljon nuoria pelaajia, joilla ei ole liigakokemusta. On iso hyppäys loikata ykkössarjasta liigaan. Vie hetken aikaa ennen kuin he löytävät pelin juonen.
LP-Vampulan passarit Nanna Talvitie ja Tara Loijas ovat tehtävässään ensikertalaisia. Vaikka Talvitiellä on kokemusta liigapeleistä, hän on ollut kakkospassarina ja pelannut varsin vähän liigapeleissä.
–Heilläkin menee hetki ennen kuin pääsevät täysin uuteen rooliinsa.
LP-Vampulan hakkuri Taylor Oberpriller pyöräytti nilkkansa Vampulan ensimmäisen harjoituspelin ensimmäisessä erässä. Niinpä hänellekin Ploki-peli oli ensimmäinen, jonka hän pääsi pelaamaan.
–Nyt saavutetut kaksi sarjapistettä ovat todella tärkeät, ja voivat loppupeleissä merkitä todella paljon, toteaa Talvitie.
LP-Vampulan parhaana pelaajana palkittiin kapteeni Jovana Biberdžić ja kakkospalkinnon sai Linnea Kuusela. Plokin parhaina palkittiin hakkuri Sina Stöckman ja kakkosena Jayde Harris.
LiigaPloki–LP-Vampula 2–3 (25–14, 25–21, 20–25, 19–25, 12–15)
Koti: Harris 26/+17, Stöckmann 22/+12, Rasinperä 15/+10
Vieras: Biberdžić 21/+5, Kuusela 18/+16, Oberpriller 16/+4
LiigaPloki: Ässät 9, syöttövirheet 14, torjunnat 13, hyökkäysprosentti 38
LP-Vampula: Ässät 6, syöttövirheet 6, torjunnat 6, hyökkäysprosentti 42
Ässäsyötöt:
LiigaPloki: Vainikka 4, Rasinperä 3, Mansikkaviita 1, Harris 1
LP-Vampula: Biberdžić 2, Rajaniemi 1, Talvitie 2, Oberpriller 1.
MVP:t
Jayden Harris, LiigaPloki
Jovana Biberdžić, LP-Vampula
PROlibero
Jemina Pasanen, LiigaPloki
LP-Vampulalla on seuraavaksi kaksi kotipeliä. Perjantaina 4.10. Tahto-Areenalle saapuu viime kauden mestari Pölkky Kuusamosta ja sunnuntaina 6.10. Viesti Salosta. Ottelut alkavat perjantaina kello 18.30 ja sunnuntaina kello 17.