Piste tuliaisina Orivedeltä
9.12.2023
Oriveden Ponnistus ja LP-Vampula ovat kohdanneet tällä kaudella jo kaksi kertaa. Kummatkin ottelut ovat päättyneet OrPon eduksi 3–2. Niin tänäänkin Orivedellä. Erät päättyivät 21–25, 25–14, 28–26, 24–26, 15–10.
Ensimmäinen erä polkaistiin käyntiin kotijoukkueen selvässä johdossa, mutta LP-Vampula kuroi kahdeksan pisteen etumatkan ja vei hyvillä hyökkäyksillä voiton pistein 21–25.
Toinen erä oli OrPon, joka vei sen johtamalla lähes alusta loppuun pistein 25–14. Kolmannessa ja neljännessä erässä mentiin jatkopalloille, joista OrPo vei ensimmäisen ja Vampula toisen.
Viidennessä erässä poljettiin eteenpäin tasatahtia aina tilanteeseen 8–8, jonka jälkeen OrPo otti ohjat käsiinsä ja vei erän 15–10 ja samalla kaksi sarjapistettä.
OrPon tuorein pelaajahankinta, serbialainen hakkuri Milka Stijepic oli isossa roolissa. Hän hyödynsi Vampulan liian lähellä olleen puolustuksen lyöden palloa sekä rajoille että taakse. Hän teki ottelussa 24/+19 pistettä ja hänet palkittiin ansaitusti joukkueensa parhaana pelaajana.
–Voimasuhteet olivat melko tasaväkiset. Ottelussa nähtiin melko paljon helpon näköisiä virheitä, mutta vastapainoksi ainakin yhtä paljon upeita suorituksia kaikilla osa-alueilla. OrPon hakkuri Stijepic teki järkevästi pisteitä meitä vastaan, sanoo LP-Vampulan toiminnanjohtaja Timo Talvitie.
–OrPon ja etenkin keskipelaaja Jessika Mursulan torjuntamäärät tylsyttivät Vampulan. Hyökkäyspelimme vajosi ehkä hiukan liian yksipuoliseksi ja OrPo luki liian hyvin meidän peliämme.
Jessika Mursula napsi kahdeksan torjuntaa OrPon 17 torjunnasta. LP-Vampulalle torjuntoja kertyi kymmenen, joista Ella Aalto ja Lotta Kukkonen otti kolme, Kate Brennan ja Linnea Kuusela kaksi.
Timo Talvitie harmittelee sitä, kuinka helposti ottelussa vihellettiin verkkovirheitä.
–En ymmärrä, että siitä vihelletään, jos pelaajan hiukset osuvat verkkoon. Linja on tässä suhteessa häilyvä, ja samalla sen latistaa hyvän pelin tunnelmaa. En suinkaan väitä, että ottelu ratkesi näihin vihellyksiin, sanoo Talvitie.
Vampulan päävalmentaja Stefan Paunovic teki ottelussa vaihtoja, ja etenkin Ada Vikstedtin nosto syöttövaihtoihin oli isossa roolissa.
LP-Vampulalla on syyskauden viimeinen kotiottelu lauantaina 16.12. kello 17 Tahto Areenalla, jolloin vastassa on LiigaPloki.
Oriveden Ponnistus – LP-Vampula Huittinen
3–2 (21–25, 25–14, 28–26, 24–26, 15–10)
Koti: Stijepic 24/+19, Vuorenmaa 16/+10, Mursula 13/+9
Vieras: Jones 22/+12 Biberdžić 25/+8, Kuusela 14/+6
MVP:
Milka Stijepic, OrPo
Cheyenne Jones, LP-Vampula Huittinen
Prolibero:
Emilia Putkisaari OrPo
